tiistai 22. syyskuuta 2015

Hairy Bikers kohtaaminen Teurastamolla



Tänään BBC2:lla näytetään (Briteissä hyvin suosittu telkkariohjelman) Hairy Bikersien-jakso jossa he vierailevat Suomessa. Tästä linkistä sen pystyy toivottavasti katsomaan ainakin Briteissä asuvat hieman jälkikäteen. Tämän kunniaksi ajattelin palata kesän Suomi-loma muistoihin ja tuohon yhteen iltaan jolloin ihan sattumalta törmättiin näihin kahteen julkkiskokkiin keskellä Helsinkiä!

Instafeedini (ylläri, ylläri) oli ennen Suomi-lomaa täyttynyt ihmisten kuvista Teurastamolta Sörnäisistä (siis miten tämäkin taivutetaan oikeaoppisesti?), joten tämäkin oli yksi sellainen paikka johon totesin, että pakko päästä käymään oudosta nimestä huolimatta. Oltiin muutenkin piipahtamassa Helsingissä joten muiden juttujen jälkeen kiepautettiin vielä tsekkaamaan tämä paikka ennen kotiinmenoa.

Ja olin ihan yllättynyt kun päästiin paikan päälle! Ensinnäkin siellä oli hirveästi porukkaa (mutta siis hyvällä tavalla, ei liikaa ihmisiä kuitenkaan) ja tunnelma oli joten täydellisen kesämaisen rento. Vaikka kelikään ei ollut ihan parhain mahdollinen niin silti porukka nautti kauniista ulkoilmasta terasseilla istuen (syy tähän mahdolliseen väenpaljouteen selvisi kuitenkin myöhemmin). Tykkäsin tästä paikasta todella paljon vaikka en itse ehkä luokittelisi itseäni tarpeeksi "cooliksi" tai "hipsteriksi" tähän paikkaan! Koska en ole Helsingistä kotoisin, mutta lukio aikoina siellä tuli varsinkin vietettyä paljon aikaa, niin yllätyn aina kun Helsingistä löytyy näin makeita paikkoja! Ja nyt niitä tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella (uusin kesäpaikka taisi olla Hernesaaren ranta jonka kuvat täytti insta-feedini kesäaikaan).

Me oltiin menossa kotiin syömään tämän jälkeen joten tyydyttiin vaan nappaamaan mukaan Jädelinon jäätelöt, jotka olivat kyllä todella maukkaita - suosittelen!




Kierreltiin ja kaarreltiin sitten aluetta ihaillen ja kuolaten eri ruokakojuja, kunnes satuin bongaamaan pari erittäin parrakasta tyyppiä ja yhden naisen joka oli pyytämässä signeerausta heiltä kirjaansa....Siinä vaiheessa totesin miehelle, että onko noi muuten Hairy Bikers? Mieskin jäi tuijottamaan heitä ja totesi, että kyllähän ne on - oltiin juuri törmätty Helsingissä kahteen aika tunnettuun Britti tv-kokkiin! En ole itse ikinä katsonut heidän telkkariohjelmaa, mutta heidän kokkikirjoiltaan ei voi välttyä kun menee käymään kirjakaupassa. Samalla kun bongattiin heidät. huomattiin myös lukuisat BBC:n kuvausryhmän jäsenet ja todettiin että he varmaan filmaa seuraavaa tuotantokautta varten jo jaksoja!




Mies aloitti sitten keskustelun heidän kanssaan kun sopiva hetki ilmeni, ja he todella olivat tekemässä uutta tv-sarjaa, eli he ajoivat moottoripyörillään aloittaen Puolasta ja jatkaen Liettuan, Latvian, Viron, Venäjän ja Suomen läpi, päätyen Pohjois-Ruotsiin. Suomessa he viettivät juhannusta ja filmasivat sitten Teurastamolla Suomen-jakson, joka näytetään täällä Briteissä tänään.

Herrat olivat todella mukavia ja koska meidän mielestä tämä oli niin uskomaton sattuma että päädyttiin Teurastomolle juuri kun he olivat siellä, oli meidän tietysti pakko ottaa selfie Hairy Bikersien kanssa! Kannattaa käydä siis täällä, ei sitä ikinä tiedä keneen voi törmätä!


2 kommenttia:

  1. Mulle tuli ihan törkee nälkä kun katoin tän jakson :) Ja päätin tekaista viikonloppuna karjalanpiirakoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihan sama juttu mulla :D Tuli varsinkin aivan törkeä himo juuri karjalanpiirakoihin!

      Poista

Kiva kun kommentoit!