perjantai 7. marraskuuta 2014

Tunnelmia Bakusta

Olin lyhyellä reissulla Bakussa, Azerbaidzanissa töiden puolesta (en vieläkään ole varma kirjoitanko nimeä oikein suomeksi) ja vaikka olin siellä hyvin lyhyen aikaa, niin ajattelin hieman silti kirjoittaa ajatuksiani reissusta. Minulla oli onneksi hetki vapaa-aikaa nähdä hieman myös kaupunkia. 

Mun täytyy myöntää heti alkuun että mielikuvani matkustuksen kannalta näistä stan-päätteisistä maista on hyvin heikot, ne kun harvemmin on matkablogeissa esillä. Tiesin kuitenkin että Baku on hyvin moderni kaupunki jonka infrakstruktuuriin on satsattu paljon viime vuosina, onhan Baku hostannut niin Euroviisut kun nyt ensimmäiset Euroopan ”olympialaiset” tulevana kesänä 2015.





Ensi vaikutelma jonka Bakusta sain, oli että kaupunki oli super siisti. Aivan tajuttoman siisti. En ole ikinä nähnyt niin monta äijää kerralla siivoamassa katuja – yksi lakaisi, yksi noukki roskia, yksi ajoi sellaista laitetta joka pesi katukivetyksiä. Ihan älytöntä. Mutta siistiä siellä olikin. En ole myös varmaan missään muuaalla mailmassa nähnyt yhtä hienoja ja siistejä (tajusikohan kaikki jo tästä mun toistosta kuinka siistiä siellä oli) alikulkutunneleita. Sieltä löytyi taidettakin, kuten allaolevasta kuvasta näkyy.



Kuten sanottu, kaupunkiin on rakennettu ja koko ajan rakennetaan lisää vaan uusia, moderneja pytinkejä. Vanhat neuvostoajan tyyliset betonimötikät on saanut julkisivuille ns. fasaadit, eli niiden betonimöykkyen päällä on hienot kulissit jotka itseasiassa muistuttaa minua ainakin vanhoista pariisilaistaloista. Sanoisin että aika kätevä tapa uudistaa rakennuksia ilman että kaikkea täytyy pistää maan tasalle ja taas rakentaa uudestaan. Kaiken tämän moderniuden keskeltä löytyy ns. Old Baku, nimensä mukaisesti Bakun vanha kaupunki joka on todella sympaattisen oloinen alue lihavine kissoineen ja kapeine kujineen.





Baku sijaitsee Kaspianmeren rannalla ja kaupunkia reunastaakin upea, ilmeisesti 7 km mittainen leveä rantabulevardi josta löytyy kauppoja, ravintoloita, museoita ja vaikka mitä muuta. Kesäisin tämä bulevardi on kuulemma tupaten täynnä ja se onkin helppo uskoa. Täältä löytyi juuri todella kivoja ravintoloita ja kävin yhdessä niistä syömässä ns. perinteistä azerbaidzanilaista (?) ruokaa joka oli ihan mielettömän hyvää, tosin ähkyhän siinä tuli...





Viimeisenä täytyy vielä mainita Heydar Alieyvin lentokenttä. Olen onneksi aika monia kenttiä päässyt näkemään elämäni aikana ja harvoin niistä mikään on tehnyt sen suurempaa vaikutusta. En ole mikään kova lentokenttäfani. Tämä kenttä oli kuitenkin niin mun mieleen (tai varsinkin tämä uusi terminaali josta lento takaisin kotiin lähti). Ilmainen wifi joka ei vaadi mitään ärsyttäviä rekisteröitymisiä, avarat ja valoisat tilat, kaunis design, paljon tilaa ja mukavia istumapaikkoja ja kaiken kruunasi tuollaiset sipulit + osassa niissä oli kahviloita/baareja sisällä, osassa oli vaan mukavia penkkejä joissa pystyi nautiskelemaan rauhassa ennen lennolle lähtöä. Ihan super kiva kenttä!







Kaikenkaikkiaan Baku oli kyllä mielenkiintoinen paikka ja positiivinen yllätys. Mielelläni näkisin muutakin Azerbadzajania vielä, siellä varmaan näkee sitten taas ihan muunlaista kulttuuria ja toimintaa kun maan pääkaupungissa. 

11 kommenttia:

  1. Mä oon kuullu Bakusta hyvää, mutta myös että hintataso on päätä huimaavaa ja asuminen olis tosi, tosi kallista. Ainakin kuvien perusteella näyttää kivalta, tulee ehkä vähän Sarajevo mieleen jotenkin tosta fiiliksestä. Ja lentokenttä vaikuttaa oikeesti kivalta, vitsit, että inhoan niitä typeriä kirjautumisia yms. Ihanaa, että pääsit noinkin eksottiseen paikkaan töiden puolesta pikavisiitille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ilmeisesti asuntojen hinnat on ainakin aika korkealla, tosin Lontooseen verrattuna ne oli vielä aika edullisia ;) mä inhoan sydämeni pohjasta niitä saakelin rekisteröitymiskaavakeita että saan netin, heti menee lentokenttä mun omalle mustalle listalle :)

      Poista
  2. Piti ihan googlettaa, että missä tuolla alueella kyseinen maa onkaan. Näyttää kuvissa kyllä todella mukavalle paikalle ja varmasti oli mielenkiintoista päästä ei niin tunnettuun paikkaan. Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella mielenkiintoista vierailla tuollaisessa vähän erilaisemassa paikassa, tosin käsittääkseni Azerbaijan yrittää koko ajan lisätä omaa turismia ja sen markkinointia, että ehkä siitä tulee vielä super suosittu kohde joskus :)

      Poista
  3. Olipa kiva lukea postaus näin erilaisesta paikasta. Näyttää oikein kivalta :) Azerbaizan ja sen naapurimaat kiinnostaa kyllä kovasti. Annikan kommentin perusteella heräsi mielenkiinto siihen, että miten kallis hintataso tuolla sitten oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit Elina! Täytyy sanoa että oli kyllä mielenkiintoisesta lähteä tuollaiseen paikkaan visiitille josta ei ollut ns. Mitään sen suurempaa käsitystä että mitä siellä odottaa :) valitettavasti en osaa hintatasosta kertoa sen kummemmin, mutta ilmeisesti asuntojen myynti hinnat on aika arvokkaita!

      Poista
    2. Päättelin siis siitä, että yksi opiskelukaverini olisi päässyt sinne palkattomaan harjotteluun Espanjan suurlähetystöön. Konsultoituaan Batussa asunutta, entistä harjottelijaa, päätti hän perua mahdollisuuden. Kaverini sanojen mukaan pelkästään asuminen (vuokra, ruoka) olisi tullut maksamaan muutaman tonnin kuussa. Toinen opiskelukaveri oli myös käynyt Batussa lomalla ja vahvisti nämä väitteet, joten siitä päättelin :)

      Poista
  4. Näyttää hienolta! Mun pitää häpeäkseni myöntää, että vaikka jo monessa maassa ja kaupungissa on tullut käytyä, on jostain syystä tiettyjä maita ja kaupunkeja kohtaan aikamoiset ennakkoluulot ja joku käsitys, että "siellä on likaista ja roskaista ja köyhää ja kurjaa ja aina sataa ja...". Erityisesti musta tuntuu, että mulla jostain kumman syystä on sellainen ajatus Siperian kaupungeista. Mutta sitten viimeksi, kun koneella tulin Suomesta Koreaan ja siellä yön pimeydessä kymmenen kilometrin korkeudessa jossain Siperian takamailla yhtäkkiä näkyy sellainen valomeri keskellä vuoristoa... vau :) Ja on siellä elämää sittenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikillahan meillä on aina tiettyjä ennakkoluuloja kaikkea kohtaan, Mongoliassa olisi esim. Mielenkiintoista käydä Koska mulla on siitä sellainen käsitys että onkohan siellä ns, yhtään mitään :) ja kuten mainitsikin tekstissä, ilmeisesti muu Azerbaijan on aika erilainen Bakuun verrattuna, joten ensi kerralla pitää nähdä jotain muuta kun Baku :)

      Poista
  5. Kyllä muuten näyttääkin nuo kadut aika kiillotetuilta! Uskon siis nyt, että se on siisti kaupunki :D Eipä ole tämäkään kaupunki tai maa ollut missään esillä, niin oli kiva lukea tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne kadut oli kyllä niin siistejä että melkein olisi voinut varmaan syödä suoraan niiltä.... Melkein ;)

      Poista

Kiva kun kommentoit!