lauantai 28. joulukuuta 2013

Reissut 2013

Vuosi 2013 alkaa lähenemään loppuaan ja ajattelin tehdä samanlaisen koosteen viime vuoden reissuista kun tein vuonna 2012. Perinteisesti ajattelin tehdä myös koosteen kuluvan vuoden muista tapahtumista mutta se on vielä vähän vaiheessa.

Vuoden 2013 reissut

Lontoo
Kanada/USA road trip/Pääsiäinen

Pääsiäisenä lähdin 10 päivän mittaiselle Kanada/USA road tripille. Matkan pääsyynä oli nähdä poikaystävää joka asui Kanadassa 6 kk joten pääsiäisen ansiosta sain hyvin pari ekstra vapaapäivää. Lensin Montrealiin josta lähdettiin ajamaan ensin New Yorkiin,jossa vietettiin kolme päivää jonka jälkeen otettiin auton nokka kohti Philadelphiaa. Phillystä matka jatkui takaisin Kanadan puolelle Kingstoniin ja sieltä Ottawan kautta takaisin Montrealiin.

Meidän reissu oli aivan mahtava ja parasta oli tietysti että pääsimme myös käymään lempikaupungissani Nykissä. Pääsiäinen ei ole tietysti mitään maailman kauneinta aikaa, aika harmaat oli maisemat mutta ei se meitä haitannut! Philly oli ainoa paikka jossa en ollut ennen käynyt joten oli kiva myös nähdä jotain uutta ja Philly vaikutti tosi kivalta vaikka aika lyhyen ajan siellä vietimmekin.

UN HQ
Amsterdam/Kesäkuu

Damissa piipahdettiin viikonloppuvierailulla kun asuin Brysselissä. Bussilla pääsi 3,5 tunnissa Amsterdamiin ja matkasta jouduimme pulittamaan vain sen 20 euroa. Amsterdam ei suoraan sanoen ihastuttanut. Kyseinen kerta oli ensimmäinen visiitti kaupunkiin ja saa nähdä koska sinne menisin uudestaan. Meillä oli kiva porukka reissussa mukana joten meillä oli hauskaa mutta kaupunki jätti hyvin kylmäksi. En edes osaa sanoa miksi en tykännyt siitä mutta jotenkin ihan se yleinen ilmapiiri ei iskenyt. Minä sain siitä vähän liikaa sellaisen "polttarikaupunki/bilekaupunki" käsityksen...

Amsterdam
Skotlanti/Syyskuu

Syyskuun alussa lähdimme viettämään viikon lomaa Skotlantiin. Ehdimme näkemään poikaystävän perhettä ja tekemään road tripin ylös Isle of Skyelle ja näkemään vaikka mitä upeita maisemia ajomatkan aikana.

En olisi ikinä uskonut sanovani tätä mutta tämä oli itseasiassa mielestäni vuoden hienoin reissu. Ennen reissua ajattelin että Skolanti syyskuussa on ihan tyhmä ajankohta, mutta vaikka keli ei ollut paras rakastuin ihan täysillä siihen upeaan luontoon ja maisemiin joita nähtiin. Kyllä minä olen maalaistyttö sisimmiltäni. Vaikka Skotlannissa olen asunut ja opiskellut niin oli aivan mahtavaa nähdä aivan erilainen puoli tästä maasta ja vielä niin kaunis. Isle of Skyelle lähtisin ehdottomasti uudestaan!

Portree, Isle of Skye
Rooma/Lokakuu

Lokakuussa lähdettiin viettämään 5-vuotispäiväämme viikonloppulomalle Roomaan. Poikaystävä ei ollut koskaan käynyt Roomassa joten kolme päivää meni siihen että käveltiin varmasti 10 km jokapäivä nähtävyyksiä katsellen. Rooma on aina ihana ja täytyy sanoa että kuukautena lokakuu oli juuri loistava koska silloin ei ollut niin paljon turisteja liikenteessä mutta oli kuitenkin vielä ihanan lämmintä!

Istuttiin piazzoilla nauttien tunnelmasta, syötiin hyvin, katseltiin nähtävyyksiä ja nautittiin yhteisestä ajasta. Italia on aina Italia ja maana se on kyllä mitä loistavin matkakohde.

Piazza Navona, Rooma
Berliini/Marraskuu

Berliiniin lähdin marraskuun viimeisenä viikonloppuna nauttimaan joulumarkkinatunnelmasta ja hyvästä seurasta. Berliinin reissua oltiin suunniteltu pitkään mutta ei oltu aivan varmoja saadaanko aikatauluja mätsäämään yhteen. Reissun päätarkoituksena oli todella nauttia joulutunnelmasta ja sitä kyllä saatiin sankoin joukoin. Muutin myös mielipiteeni Berliinistä, en tykännyt kaupungista ennen mutta tämä vierailu sai minut vakuuttumaan että sinne kannattaa mennä joskus uudestaankin! Joulumarkkinoilla vierailusta tekisin myös mielelläni jokavuotisen perinteen jos se olisi vaan mahdollista!

Berliinin joulumarkkinat
Belgia/Lontoo

Kesällä asuin Brysselissä 4 kk jonka vuoksi tuli reissattua ympäri Belgiaa enemmän ja vähemmän. Lisää niistä reissuista voi lukea esimerkiksi täältä. Sen lisäksi kävin ahkeraan Lontoossa kiitos Eurostarin. Tosin näitä en ihan varsinaisiksi reissuiksi omissa silmissäni laske vaikka sitähän ne olikin. Oli kiva päästä tutustumaan Belgiaan paremmin koska se on muuten ehkä sellainen maa jota ei valitsisi ensimmäisenä matkakohteeksi. Ja Lontooseen täytyy tietysti päästä käymään säännöllisin väliajoin.

Bryssel, Kuninkaanpalatsin edessä
Vuosi oli siis erittäin tapahtumarikas reissujen suhteen. Uusia maita ei tullut tänä vuonna plakkariin mutta sitäkin ihanampia muistoja! Ensi vuoden reissut onkin sitten vielä osittain auki, pari reissua tulee tehtyä jo ihan kavereiden häiden takia, pisimpänä niistä Pakistan jonne suuntaan maaliskuussa jos kaikki menee hyvin. Mutta muuten kyllä ei ole sen tarkempia suunnitelmia ensi vuodella, paljon vaan toivomuksia ja haaveita!

Uuden vuoden viettoon lähdenkin nyt Glasgowhon maanantaina josta matka jatkuu kotiin vasta 5.tammikuuta. Skotlannin viikkoon mahtuu siis ainakin uuden vuoden juhlintaa ja yksi kappale hääjuhlia.

Onko teillä jo reissusuunnitelmia vuodella 2014?

9 kommenttia:

  1. Vau, upean moneen paikkaan ehdit reissaamaan! Meillä on varattu matka neljäksi päiväksi Venetsiaan helmikuun alussa, mutta muuten reissusuunnitelmat ovat vielä ihan auki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, pääsette Venetsiaan, se on kyllä upea paikka! Ja kiva päästä pienelle lomalle heti tässä vuoden alussa (kun mun mielestä vuoden ekat kuukaudet on aina vähän tylsiä!) Mukavaa loman odotusta!

      Poista
  2. Eurooppaan olen tulossa: Ranska, Saksa, Ruotsi & Suomessakin kayn. Ja Australia on listalla myos. Seka ehka Etela America.... joten suunnitelmat ovat jo tyon alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, kuulostaa ihan loistavilta matkasuunnitelmilta! Etelä Amerikkaan haluaisin minä myös kovasti! Sun matkasuunnitelmista innostuneena totesin että ehkä minunkin pitää nyt paremmin alkaa suunnittelemaan jo ensi vuoden reissuja!

      Poista
    2. Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty! :)

      Poista
  3. Ihana tämä postaus! Näjtä on tosiaan mielenkiintoisia lukea. : ) Skotlannin taisin unohtaa omasta reissupäiväkirjastani, mutta mitäpäs niistä... Glasgowssa kesällä kävin itsekin häissä. Siinä kaupungissa on vain sitä jotain, nostalgiaa ainakin! Mukavaa uutta vuotta siellä hieman pohjoisemmassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Lena! Mäkään en oikein laskenut esim. noita Lontoon reissuja mukaan ja periaatteessahan Skotlannin loma oli ihan kotimaanmatkailua mutta tällä kertaa se tuntui ihan erilaiselta reissulta kun otettiin oikein lomat ja lähdettiin näkemään juuri jotain uutta meille molemmille vaikka se "kotimaassa" olikin :D Glasgow on kyllä kiva paikka, tykkään siitä paljon enemmän kuin Edistä joten kiva mennä taas takaisin!

      Poista
  4. Ehdottomasti lasketaan tutuissakin paikoissa reissaus ja jopa omán maan sisalla. Moni maista on niin suuria ja monipuolisia, etta niille voisi kmistaa kuukausia! Kuten taalla Meksikossa, terveisia vain Oaxasta! (sangyn pohjalta, mutta kuitenkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, Meksiko kuulostaa ihanalta! Ja se on kyllä totta, varsinkin siellä lattareissa maat on niin suuria että sieltä löytyy vaikka mitä nähtävää!

      Poista

Kiva kun kommentoit!